sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Blogitauko

Viimeinen postaus viikkoon!

Nyt viikonloppuna kiinalaisen lääketieteen kurssilla oli taas niin hyvä ja lämmin tunnelma, että olisi tehnyt mieli jäädä niihin fiiliksiin pidemmäksikin aikaa. Viikonloppu meni tosi nopeasti, joten päätin yrittää pidentää henkisyyden etsintää viikolla :)

Olen varmaan aiemminkin kirjoittanut tästä, mutta tiivistettynä siis tän hetkiset fiilikset: Aiemmin elämässäni olen ikäänkuin pakoillut tiettyjä tunteita ja pelkoja, siirtänyt niitä syrjään ja jättänyt käsittelemättä. Nyt viime aikoina on tullut kova tarve kohdata kaikki, kohdata itseni ja kaikki tunteeni ja todella käsitellä ne, ja koittaa löytää rauha ja rakkaus ja sopusointu itseni kanssa. Olen pyrkinyt tähän jossain määrin esimerkiksi etsimällä hoitoja, jotka voisivat auttaa (Rosen, akupunktio..) ja etsin kyllä edelleen. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että kaikista eniten tarvitsisin vain aikaa itselleni ja itseni kanssa. Tajuan tämän aina esimerkiksi näiden Neijing-viikonloppujen yhteydessä, mutta sitten arjen "kiireet" ja tekeminen taas kaappaa minut mukaansa, ja muut mietteet siirtyy jonnekin pinnan alle.

Mietin, että mistä asioista voisin luopua ja miten luoda rauhallisempi tunnelma omaan elämään. Päätin kokeilla jättää kaiken ylimääräisen pois viikon ajaksi, ja pyrkiä lisäämään päiviini hyviä fiiliksiä tuovia juttuja, jotka viime aikoina on jäänyt kiireen tai "kiireen" jalkoihin, kuten meditaatiota, joogaa, maalaamista, lukemista ja ihan vaan hiljentymistä ja pysähtymistä. Valitettavasti joudun käymään joka päivä harjoittelussa 7-9 tunnin ajan, mutta muut hetket ajattelin pyhittää tälle tarkoitukselle. Onneksi tällä tulevalla viikolla 4/5 on iltavuoroja, sillä aamuisin tuntuu olevan aina paras aika kaikelle edellä mainitun kaltaiselle tekemiselle.

Raportoin viikon kuluttua!

3 kommenttia:

Hannamari Rahkonen | Yellow mood kirjoitti...

Hieno oivallus! Olen itse huomannut, että on paljon haastavampaa hidastaa tahtia kuin saada se kiihtymään tolkuttomaksi.. Kuulostaa hyvältä tämä rauhoittumisideasi, se varmasti pidemmän päälle selkiyttää asioita.

Ehkä tämän viikon aikana sinulla on aikaa miettiä, että mikä sen "kiireen" tekee ja miten sitä voisi välttää.

Tällainen rauhoittuminen tekisi hyvää itse kullekin välillä :) Mukavaa viikkoa sinulle!

Superrasta kirjoitti...

Joo tää meidän eurooppalainen yhteiskunta ajaa tuohon kiireeseen. Ja kun ihmiset ovat niin rahakeskeisiä (osaksi pakosta), niin he eivät osaa irrottautua siitä pyörästä takaisin ruohonjuuritasolle.

Njoo mutta mun pointti tässä oli itse asiassa pistää linkki yhteen dokumenttileffaan, jossa on vähän ehkä vastauksia noihin sun alussa pohtimiin asioihin...

http://www.overstream.net/view.php?oid=uymmuzeklalo

Aika mielen nyrjäyttävä dokumentti... En tiiä miten eksyin tänne sun blogiis kyllä, netti on ihmeellinen sattumoiden paikka.

Karoliina kirjoitti...

Kiitos Halo ja Superrasta, pitää katsella tuo dokkari kun ehdin :)