keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Aamupahoinvointia

Kerroin aiemmassa postauksessa kuinka olin voinut tosi huonosti aamuisin kaksi viikkoa ennen noiden 7 kuukautta odoteltujen kuukautisteni alkua. Niiden myötä pahoinvointi tosiaan katosi heti, mutta nyt reilu viikko niiden loppumisen jälkeen voin taas pahoin!
Ei mitään toivoa, että voisin aamuisin ottaa "tyhjään mahaan" -pillereitäni, eli odottaa tunnin ennen syömistä. Pakko syödä jotain heti kun pahoinvointi alkaa (30 min heräämisestä?) tai oksennan. Onneksi Thyroid Energy -kapseleissa lukee "tyhjään mahaan, tai juuri ennen ruokailua" ;)

Muista oireista sen verran, että hiukset putoavat edelleen, ehkä kuitenkin vähän hitaampaan tahtiin(?), mutta turvotus taitaa olla hiukan vähentynyt! Ainakin näin eräs ystäväni eilen minulle kertoi, että hänen silmäänsä näytti kuin naamani olisi pienentynyt :) Jotain positiivista siis. Turvotuksen on luultavasti aiheuttanut aiemmin liian matalalle tippunut sykkeeni (alle 60/min), joka nyt on noussut takaisin normaalitasolle (~80/min), tämähän selittäisi tuon turvotuksen laskemisen.

Outoa on myös tämän pahoinvoinnin kanssa esiintyvä pitkin päivää vaivaava pieni nälkä. (Ei, en usko sen lähtevän Daniolla...) Olen kuvitellut olevani lähes immuuni nälän tunteelle, niin harvoin siitä kärsin :) Jostain syystä nyt nälkä yllättää aamupäivisin hyvinkin nopeasti pienen syömisen jälkeen. Rupesin tänään miettimään, että olisi varmaan pitänyt kirjata nämä kaikki tuntemukset ylös, jotta muistaisi helpommin sitten jos myöhemmin joku kysyy kokemuksia pillereiden lopetuksesta. Näitä ihan samoja juttuja tuntuu olevan joka ainoalla ihmisellä (tai vähintään jollain heidän tutullaan) keiden kanssa näistä ongelmista juttelen!

Ei kommentteja: