perjantai 5. elokuuta 2011

Hormonimakkarat

Olen aiemmin kertonut täällä kaikennäköisistä ongelmista, jotka seurasivat ehkäisypillerien lopetusta. Muut ongelmat katosivat kuukautisten alun myötä, mutta ylimääräinen läski. jota olen yrittänyt enemmän tai vähemmän (enimmäkseen vähemmän..) tosissani pudottaa on edelleen paikallaan. Kävin koko viime talven reippaasti salilla -- ei vaikutusta. Olen syönyt vähemmän --- ei vaikutusta. Olen syönyt paremmin --- ei vaikutusta. Olen karpannut --- ei vaikutusta. Olen raakaillut --- ei vaikutusta. Olen jättänyt asian huomiotta (Nepalissa olon ajan..) -- ei vaikutusta.

Paino on vakiintunut paikalleen, ja läskiä on paikoissa, joissa sitä ei ole koskaan aiemmin esiintynyt. Tiedän, etten ole ylipainoinen, eikä tämmöinen pieni läski vielä vaaranna terveyttäni mitenkään, mutta kun olen elänyt koko elämäni tietynkokoisena niin tällä hetkellä oma keho tuntuu väärältä. Siinä on jotain ylimääräistä, jotain mikä ei kuulu minulle.

Jos olisin jäämässä nyt Suomeen niin yrittäisin varmaan lisätä reilusti erilaisia suoliston hyvinvointia tukevia juttuja, kuten hapatettuja tuotteita, ja maitohappobakteereja. Lisäksi ottaisin käyttöön kaikki mahdolliset superfoodit ja varsinkin lisäisi superyrttien käyttöä reippaasti. Ongelmana on kuitenkin se, että olen lähdössä reilun viikon päästä taas pois Suomesta.

Ahdistaa hiukan jo valmiiksi lähteä uudelleen reissuun maahan, jossa ei saa superfoodeja ja edes salaatteja on vaikea syödä. Ruoka on suurimmaksi osaksi tyhjiä hiilareita, ja lihaakaan en siellä pysty syömään..

Ainut, mikä siellä on ruokapuolessa hyvää, on tuoreet vesimelonit, ananakset ja muut esim. vastapuristetut mehut ravintoloissa.. Mikä nyt ei sinänsä paljon lohduta, ellen vedä mehupaastoa seuraavat kaksi kuukautta. Superfoodeja otan mukaan taas vain ne ihan tärkeimmät, kookosöljyä, macaa, tocoa, probiootit (ohhiras), spirulinaa ja dulcea. Onneksi Nepalissa minua odottaa vielä sinne jättämäni entsyymit, Marine Phytoplankton, msm, Supergreens ja muutamat pillerimuotoiset "ruoat".

Koska syytän tästä tilanteesta hormonitoimintaani, niin päätin nyt viime tipassa käydä vielä kokeilemassa BioSignaturea! (Lähinnä Lindan uuden blogin innostamana). Torstaina olisi aika varattuna, ja kirjoittelen varmasti sen jälkeen kokemuksia kyseisestä mittauksesta. Nyt tuntuu myös siltä, että saattaisi muutenkin olla inspiraatiota jatkaa tätä kirjoittelua, joten ehkä juttu tämänkin ongelman kanssa käytävästä taistelusta jatkuu täällä myöhemmin ;)

Ei kommentteja: